Cronenberg, David: Syöpäläiset

Syöpäläiset / David Cronenberg
Consumed, suom. Ilkka Salmenpohja
Like, 2014, 326 s.

Syöpäläiset on tekijänsä esikoisromaani. Sitä ei kuitenkaan lukiessa huomaa, niin suvereenisti on veteraaniohjaaja siirtänyt kertojanlahjansa uuteen ilmaisumuotoon. Romaanin rakenne on eheä, kerronta sujuvaa ja juonen mielenkiintoisuus säilyy loppuun asti. Aiheet ovat hirteisen kieroutuneita, juuri niinkuin Cronenbergiltä voi odottaakin.

Tarinan keskiössä on kaksi pariskuntaa. Nuoret Nathan ja Naomi ovat toimittajia, he lentelevät ympäri maailmaa metsästäen uutisia. Nathan on erikoistunut lääketieteellisiin juttuihin, Naomi taas rikoksiin. Kumpikaan ei pyri muuttamaan maailmaa paljastamalla vaiettuja vääryyksiä, tärkeämpää on löytää hätkähdyttäviä tarinoita joilla saada koko maailman huomio käännettyä kohti itseä. Nathan ja Naomi tapaavat silmätysten vain harvoin, suhdetta pidetään enimmäkseen yllä sähköpostilla ja Skypen välityksellä.

Tarinan alussa Naomi ryhtyy tutkimaan kuolemantapausta. Hän matkustaa Pariisiin ja myöhemmin vielä Tokioon tapaamaan kuuluisan ranskalaisen filosofipariskunnan elossa olevaa puoliskoa, Aristidea. Vaimon, Célestinen, murha on ollut raaka, siihen on liittynyt silpomista ja kannibalismia. Tutkimusten edetessä alkaa näyttää siltä, että Aristide on syyllinen tai vähintään osallinen vaimon kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin. Vaaran tunteesta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä Naomi tuntee voimakasta fyysistä vetoa Aristideen.

Nathan on samaan aikaan Budapestissä kuvaamassa uutta ja mullistavaa rintasyöpäleikkaushoitoa. Nathan tutustuu kauniin syöpäsairaan Dunjan välityksellä tohtori Roipheen ja tämän tyttäreen Chaseen. Chasella on tapana pitää itsekseen teekutsuja, joiden aikana hän vaipuu transsiin, viiltelee paloja sääristään ja tarjoilee ne itselleen leikkiastiolta. Vähitellen paljastuu, että Chase on ottanut osaa Arosteguyden filosofisiin seminaareihin. Romaanin juoni alkaa kiertää yhä kiihtyvää kehää päätyen lopulta hurjiin salaliittoepäilyihin ja Pohjois-Koreaan.

Jos nyt vaikuttaa siltä, että paljastin kirjan koko juonen, niin voin riemuiten kertoa, että en todellakaan! Jonkinlaisen kuvan kerronnan hulvattomuudesta noista esimerkeistä kuitenkin saanee, vaikka totta puhuen kammottavia sairauksia, seksiä ja väkivaltaa syydetään lukijan silmille huomattavasti runsaammin mitä tuosta juoniselostuksesta ehkä voisi päätellä.

Hauskan silmiinpistävä piirre kerronnassa on teknisten laitteiden laaja ja tarkka kuvaus. Kameroiden, puhelinten ja tietokoneiden merkit ja tyyppiluokittelut ilmoitetaan järjestelmällisesti ja pilkuntarkasti, koneiden toiminnan raportointi tuntuu olevan vähintään yhtä tärkeää kuin henkilöiden ajatusten kertominen. Myös ihmiskuvaukseen tuntuu siirtyneen jonkinlaista teknisyyttä. Vaikka henkilökuvat toisaalta ovatkin eläviä ja samaistuttavia, ihmisten fyysisistä ominaisuuksista saatetaan kertoa niin suorasukaisesti ja häpeilemättä, että kyse tuntuisi olevan pikemmin jostakin esineestä tai laitteesta.

Cronenberg taiteilee koko ajan mauttomuuden rajoilla. Tai, tarkemmin ajatellen, taitaa hän koukkailla aika syvällekin huonon maun puolelle vieläpä tasaisin väliajoin, mutta hän tekee sen taiten. Umpikiero huumori antaa kerronnalle hurjan vauhdin. Ei voi kuin ihailla mielikuvitusta, joka näyttää pystyvän venymään aina vielä kerran kiellon päälle, yllättäen ja provosoiden loputtomasti.