Kirjamuistikirja

Vainonen, Jyrki: Askelia : kirjoituksia kävelemisestä Basam Books, 2014, 138 s. Käveleminen tekee hyvää ajattelulle. Jalankulun rullaava rytmi rauhoittaa mieltä, ajatukset selviävät ja ratkaisuja ja ideoita alkaa syntyä. Tämän on varmasti moni todennut ainakin kävelessään luonnossa tai muuten levollisessa ja miellyttävässä ympäristössä. Jyrki Vainosen esseekokoelma Askelia alkaa kertomuksella siitä, kuinka yksi tärkeimmistä kirjailijan koskaan kohtaamista henkilöistä käveli hänen elämäänsä. Henkilö ei ollut kuka tahansa tästä maailmasta, vaan Bolle, päähenkilö Harry Martinsonin romaanista Kulkijan pilvilinnat. Teos teki suuren vaikutuksen teini-ikäiseen kirjailijaan. " Siinä missä Bolle uuden elämän kynnyksellä lakkaa tietämästä kuka hän oli ollut, minä aloin romaanin luettuani, uuden elämän kynnyksellä, äkkiä ymmärtää, kuka oikein olen. Martinsonin kirjallisen taideteoksen vaikutus oli häkellyttävä. Se sai minut jopa hetkeksi heittäytymään kulkuriksi: tein eväät, pakkasin ...

Kotimaiset kirjablogit äänestävä tänään viime vuoden parhaista kirjoista. Itse olen vähän laiska, ja ilmoittaudun vain kahteen äänestykseen, kirjoilla joiden parhautta minun ei tarvitse lainkaan harkita, ne tulevat mieleen ihan miettimättäkin. Blogistanian Finlandian saajaksi ehdotan ensimmäiseksi Eeva-Kaarina Arosen romaania Edda . Sen maaginen tunnelma ja huolellisesti rakennetut miljööt lumosivat minut. Kirjan lukeminen oli sekä viihdyttävää että ajatuksia herättävää. Toisen sijan annan Pajtim Statovcin romaanille Kissani Jugoslavia ja kolmannen Peter Sandströmin Valkealle kuulaalle . Tämän Finlandian voittajan julistaa huomenna Kirjavinkit. Blogistanian Globalian antaisin Sjønille . Poikani kuukivi on rujonkaunis ja kiihkeä kertomus Islannista, karulta satujen saarelta. Globalian äänestystuloksen voi käydä huomenna katsomassa Kirsin Book Clubista .

Sandström, Peter: Valkea kuulas - romaani Transparente blanche, suom. Outi Menna Graafinen suunnittelu Anders Carpelan Schildts & Söderströms, 2014, 238 s. "Surusta otettiin etäisyyttä, se sai ehkä näkyä mutta sitä ei voinut koskettaa, se oli kuin tähti yötaivaalla, todennäköisesti jo sammunut mutta silti silmin nähtävissä, kenties vaaraton, kenties kaunis, mutta kuitenkin jotain minkä katsomiseen ketään ei voinut pakottaa. Siitä saattoi kääntää katseensa pois, mutta nyt minä olin esittänyt kysymykseni kuin lapsi syysiltana; "Äiti, mikä tuon tähden nimi on", vain saadakseni vastauksen "En minä näe mitään tähteä".  Ei sillä ole väliä, äiti sanoi, minkä takia joku kuolee. Ei sellaisia asioita tarvitse ajatella.  Ajattele mieluummin niitä joita rakastat, hän sanoi." Valkea kuulas  vaikuttaa omaelämäkerralliselta teokselta. Sen minäkertoja on keski-ikäinen mies, aikalailla juuri Sandströmin ikäinen ja näköinen. Muistot isästä, äidistä ja ...