Ihmepoika / Elias Koskimies

Koskimies, Elias: Ihmepoika
Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen
Gummerus, 2014, 191 s.

Ihmepoika on raikas ja uskottavan oloinen nuorisokuvaus. Koskimies käyttää taidokkaasti monenlaisia keinoja romaania rakentaessaan. Hän kertoo, kuvaa ja näyttää, käyttää hyväkseen dialogia ja sen taukopaikkoja ja saa aikaan rytmin, joka kulkee ja kuljettaa mukanan. Kuolleita kohtia ei ole, mutta toisinaan lukija pysäytetään kyllä tehokkaasti, kun henkilöt heitetään amfiteatterin lavalle lausumaan klassisen näytelmän vuorosanoja.

Tyylilaji vaihtelee kuolemanvakavuudesta hersyvään pelleilyyn ilman sen pahempia saumakohtia. Aiheena on nuoren pojan kasvu aikuiseksi. Poika on tyytymätön ulkonäköönsä mutta sosiaalisesti taitava, luokan kovistytöt luottavat häneen ja pitävät häntä uskottunaan. Isän kuolema kuitenkin sysää pojan irralleen jengistä, ja vähitellen poika alkaa yhä enemmän kritisoida mielessään kaveripiirin touhuja ja miettiä sitä, mitä hän itse haluaa elämältä. Eikä riitä että poika tietää itse mitä haluaa, hän haluaa myös näyttää sen muille. Silläkin uhalla, ettei ryhmän hyväksyntää enää heruisikaan.

Mukana on niinkin vakavia aiheita kuin luopuminen, syrjäytyminen ja yksinäisyys. Olin hyvin vaikuttunut kirjan alusta, jossa kuolema tulee vierailulle perheeseen. Kieli on hiottu kauniiksi ja tapahtumat etenevät niin vaikuttavasti, että kylmät väreet kulkevat lukijan selkäpiissä. Silti tässäkin kulkee mukana pieni huumorin säie, punainen lanka joka jatkuu läpi koko teoksen. Ja välillä ryöpsähtää valloilleen hurjaksi ilotulitukseksi.

Vakavista teemoista huolimatta päällimmäiseksi teoksesta jäikin mieleeni hulvaton nuorisokuvaus. Itse olin 14-vuotias jo 70-luvulla, mutta muutos seuraavan vuosikymmenen lopulle ei vaikuta olleen kovin mittava. Nuorison kieli muuttuu toisaalta hurjaa vauhtia, mutta jokin samanlainen kekseliäs ja kapinoiva pohjavire siinä taitaa silti aina säilyä. Kun sitä vielä tehostetaan murre-efektillä, on vaikutus taattu.
"Viikko hautajaisten jälkeen rakennan pikkuveljen leikkimökkiin itselleni majan. Lojun siellä hellepäivästä toiseen ja kuvittelen olevani sivukylän syntisellä autiotalolla. 
"Ihanaaaaaaa sääää oot täällä", tytöt kirkuisivat ja rutistaisivat minut halaukseen. "Nyt ryypätää!!! AAAAAAEEEEEEEEIIIIIIIIIIK!"  
Me ryyppäisimme helmeilevää omenaviiniä tai banaanilikööriä. Marsa itkisi - jälleen: 
"Mää oon niin rakastunu Pökäleesee mutta se ei ees huomaa mua! 
Ei niin, sillä Pökäle on keskittynyt kampeamaan Tamppoonia autiotalon patjalle. Ja mikäli Tamppooni on oma itsensä eikä ole ottanut edellisyönä Jeesusta sydämeensä, hän antaa kammeta itsensä sinne ja ähisee sitten maailman tiukimpien farkkujensa kanssa. 
"Vituuuuuu mää oon nii kännissä ett mää en saa näitä poies!" 
Mutta Pökäle on nimensä mukainen miehekäs mies, jonka yläasteen päästötodistus oli viitonen. Hän ei ole turhaan rassannut mopojaan ja hajukuusilta löyhkääviä autojaan: yksistä teinitytön farkuista eroon hankkiutuminen ei ole hänelle homma eikä mikään. 
Tämä kaikki on niin SKANDAALIA. 
Tätä mieltä minä ja Sutu olemme. Olisimme. Istuisimme metsässä autiotalon takana ja olisimme PÖYRISTYNEITÄ: 
"Tamppooni on niiii LUTKA!" Sutu julistaisi ja minä olisin niiiiiiiin samaa mieltä."
Ihmepoika on herättänyt laajaa ihastusta blogeissa. Maija ja Krista ahmivat kirjan melkein yhdeltä istumalta, Katri samaistui, muttei niin voimakkaasti kuin oli odottanut, ja Pihi nainen kertoo siitä, kun tapasi kirjailijan kirjamessuilla.

Kommentit

  1. Murre tässä kirjassa on tosiaan todella herkullista. Ja luontevasti soljuvaa. Kiitos linkityksestä. :)

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä, Pihi :)

    Murre ja slangi yhdistettynä, siinä on jotain hellyttävän hauskaa ja ihanaa. Olen jo niin tottunut tähän turkkulaiseen tapaan puhua, etten enää kuule sen hupaisuutta. Silloin kun muutin tänne 80-luvun alkupuolella, ei meinannut aina pokka pitää kun kuuntelin paikallisia. Pohjanmaan murteet sen sijaan on vielä täynnä villiä eksotiikkaa :)

    VastaaPoista
  3. Kottiinpäin mentiin täsä kirjasa niin, että kolahti. Aivan mainio dialogi, huippista niin kuin nuo ihanat tolppakorkokengät kannessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos murre on tuttua, siihen tulee takuulla vielä ihan omanlaisensa lisämakeus mukaan :)

      Poista
    2. Niin ja noista tolppakengistä, mulla oli kaksitoistavuotiaana vähän tommoset, kiilakorkoiset vaan ja koroissa korkeutta 14 cm :D

      Poista
  4. Tämä oli jotenkin niin... ihana!

    VastaaPoista
  5. Luulin kommentoineeni mut en näköjään ollutkaan. Odotan siis kirjan lukemista kovasti paljon, Koskimies oli messuilla niin symppis ja mainio. Ja uskon että tämä kirjakin on mulle aika sopiva. Nämä blogiarviot eivät yhtään vähennä tätä tunnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syön uuden huopahattuni jos et tykkää. Ruusukkeineen kaikkineen.

      Poista
    2. Ei tarvitse syödä hattua, pidin!

      Poista
    3. No hyvä, olenkin jo aika kiintynyt siihen. Ja varmasti on parempi päässä kuin suussa

      Poista
  6. Mä niin odotan tämän lukemista. Olen myös melko varma että tykkään tästä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aika nopea lukea, sopii välipalaksikin. Ravitseva välipala :)

      Poista
  7. Elä kehtoo, sanoo savolaistaustainen. Onko oikeasti hyvä? Jos sanot niin, niin ei kai se auta kuin lukea, vaikka kovin olen ajatellut, ettei tämä nyt ainakaan ole minun kirjani. Vaikka mainio henkilö Koskimies onkin, ja uskon, että moneen suuntaan ulottuva, eikä pelkkää leveää hymyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa hetken ajattelin, että ohhoh, kylläpä nyt kevyesti käsitellään isän kuolemaa, mahtoiko mennä ihan noin. Mutta kokonaisuudesta ei kyllä jäänyt kevyt eikä teennäinen olo, jotenkin kaiken sen teinimeiningin lomasta Koskimies saa nuoruuden traagisuudenkin esille.

      Poista
  8. Minäkin tapasin kirjailijan messuilla ja kiinnostuin; nyt on kirja saatu kirjastosta ja odottaa vuoroaan. Taisi juuri nousta juttusi ansioista vähän ylemmäs pinossa. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti