Kirjamuistikirja

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi Mánasteinn, suom. Tuomas Kauko Like, 2014, 152 s. Mietin tuossa, että onko tämä kirja kuin kaunis runo vai kaunis kuin runo. Lienee kuitenkin aika samantekevää, mihin kohtaan sanat tässä lauseessa sijoittaa, kaipa kirja on yksinkertaisesti vain kaunis. Sen kuvat vangitsevat katsomaan ja teksti kulkee eteenpäin vastustamattomalla rytmillä. Poika nimeltä Kuukivi hohtaa tyyntä sisäsyntyistä valoa vasten tummaa taustaa; ruostetta, basalttia ja verta. Sjónin tavassa kertoa on jotain maagista, yksinkertaiset lauseet on ladattu täyteen odotusta. Kaikki tärkeä on koko ajan juuri tapahtumaisillaan. "Konehuoneeseen johtava portaikko on kuin kanava, joka kuljettaa happea liekehtivään uuniin. Poika tarraa kiinni kaiteeseen ja vastustelee voimaa, joka imee häntä puoleensa. Hän kumartuu taaksepäin niin, että on melkein vaakatasossa ja painaa jalkojaan askelmia vasten niin kuin maailma olisi kääntynyt ylösalaisin ja hän yrittäisi kävellä takaperin ylös porta

Achebe, Chinua: Kaikki hajoaa Things fall apart, suom. Heikki Salojärvi Basam Books, 2014, 239 s. Basam Books Klassikko "Rummut pärisivät ja huilut soivat ja katselijat pidättelivät hengitystään. Amalize oli ovela ammattilainen, mutta Okonkwo oli liukas kuin kala vedessä. Jokainen hermo ja jokainen lihas pullisteli heidän käsivarsissaan, selässään ja reisissään, sen melkein kuuli miten ne kiristyivät lähes katkeamispisteeseen saakka. Lopulta Okonkwo heitti Kissan selälleen. Siitä oli jo monta vuotta, ainakin kaksikymmentä vuotta tai enemmänkin, ja koko sen ajan Okonkwon maine oli levinnyt kuin pesaikkopalo harmattanin puhaeltaessa. Hän oli pitkä ja kookas mies, ja tuuheiden kulmakarvojen ja leveän nenän vuoksi hänen kasvoillaan näytti olevan aina hyvin tuima ilme. Hän hengitti raskaasti, ja sanottiin että hänen vaimonsa ja lapsensa saattoivat kuulla hänen hengityksensä majoihinsa." Chinua Achebe vie lukijan yli sadan vuoden taakse, painiotteluun nigerialaisen kylän

Krien, Daniela: Vielä joskus kerromme kaiken Irgendwann werden wir uns alles erzählen, suom. Ilona Nykyri Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen Gummerus, 2014, 200 s. Vielä joskus kerromme kaiken , miten houkutteleva nimi romaanille! Tosin lukemista aloittaessani ajattelin hieman sarkastisesti, että voi älkää, eihän se sitten ole enää ollenkaan mielenkiintoista... Kertomus tempaisi mukaansa melkein alkulehdiltä, ahmin kirjan yhden illan aikana, vain parikymmentä sivua jäi aamuksi. Halusin tietää miten käy kaunottaren joka rakastuu hirviöön. Ja kun tarina loppui, olisin oikeastaan halunnut tietää enemmänkin. Kirja alkaa todella huolellisella esillepanolla. Ollaan jossain Itä-Saksan takamailla 90-luvun alussa, DDR:n luhistumisen kynnyksellä. Muutama sivu kuluu siihen, kun kerrotaan tarkasti, kuinka rakennukset sijaitsevat ringissä pihan ympärillä, millaiset puuovet on ladoissa ja karjasuojissa, mitä näkyy minkäkin pellon takana. Kun siirrytään sisälle suureen maalaistaloon, vas