McCarthy, Cormac: Kaikki kauniit hevoset

Kaikki kauniit hevoset / Cormac McCarthy
Rajatrilogia ; 1
All the pretty horses, suom. Kaijamari Sivill
WSOY, 2014
"Tyttö meni ohi puolentoista metrin päästä ja käänsi kaunisluisia kasvojaan ja katsoi suoraan häneen. Tytöllä oli siniset silmät ja hän nyökkäsi tai ehkä hän vain taivutti pikkuisen päätään nähdäkseen paremmin millaisella hevosella John Grady ratsasti, päähän suoraan asetettu musta leveälierinen hattu keinahti pikkuisen, mustat hiukset pikkuisen heilahtivat. Hän meni ohi ja hevosen askel vaihtui taas ja hän istui hevosen selässä paremmin kuin hyvin, ratsasti suoraselkäisenä ja leveäharteisena ja antoi hevosen mennä ravia tiellä. Mesteño oli seisahtunut ja tenittynyt tielle etujalat harallaan ja hän istui katselemassa tytön perään. Oli hän jotain aikonut sanoakin mutta ne silmät olivat muuttaneet maailman ikiajoiksi yhdessä sydämenlyönnissä. Tyttö katosi järvenrannan pajukon taa. Parvi pikkulintuja lehahti lentoon ja lensi hänen ylitseen viserrellen korkealta."
Enpä muista vähään aikaan lukeneeni yhtä hienoa kuvausta rakastumisesta. Pysähtynyt hetki, kohtaavat katseet, linnut korkealla taivaalla, siinähän se.

Edellinen kirjailijalta suomennettu teos, Veren ääriin, oli sellainen loitsu ja lumous, että sitä lukiessa piti pitää hengähdystaukoja tasaisin väliajoin. Kaikki kauniit hevoset muistuttaa edeltäjäänsä monin tavoin, mutta ei ole aiheiltaan yhtä rankka ja muutenkin kirjaa on helpompi lukea ja ymmärtää. Epäoikeudenmukaisuutta ja raakuutta tämänkin tarinan päähenkilönä oleva nuorukainen kohtaa, mutta Tuomari Holdenin tapaista ylittämättömän karmivaa mielipuolta John Gradylla ei kuitenkaan ole vastassaan.

Kun isoisä kuolee, John lähtee ystävänsä Rawlinsin kanssa ratsastamaan kohti Meksikoa. John tahtoisi jatkaa pienen kotitilan pitoa, mutta äiti haluaa luoda uraa näyttelijättärenä jossain muualla kuin Teksasissa ja myy tilan. Meksikossa on vielä suuria hevostiloja, ikänsä hevosten kanssa touhunneet pojat haluavat sinne töihin.
"He ratsastivat aidanviertä ja avoimen laitumen poikki. Nahka narisi aamun viileydessä. He kannustivat hevoset lyhyeen laukkaan. Valot jäivät taakse. He ratsastivat ylös preerialle ja hidastivat hevoset siellä käyntiin ja mustalta taivaalta heidän ympärilleen parveilivat tähdet. Jostakin päin sitä asujaimetonta yötä he kuulivat kellon joka kumahteli ja vaikeni siellä missä mitään kelloa ei ollut ja he ratsastivat eteenpäin maan ympyriäisellä lavalla joka yksin oli pimeä ja valoton ja joka kantoi heidän hahmojaan ja nosti heidät ylös parveilemaan tähtien sekaan niin etteivät he ratsastaneet niiden alla vaan niiden joukossa yhtä aikaa hilpeinä ja harkitsevaisina kuin varkaat jotka on vastikään vapautettu siihen pimeään sähköön, kuin nuoret varkaat hehkuvassa hedelmätarhassa, yllään väljä takki kylmää vastaan ja valittavanaan kymmenen tuhatta maailmaa."
Matkan varrella joukkoon liittyy Blevins, kuusitoistavuotiaita kaveruksia pari vuotta nuorempi poika. Rawlins aavistaa pahaa ja haluaisi hätistää Blevinsin epäilyttävän komeine hevosineen tiehensä, mutta herkkäsydäminen John säälii poikaa ja antaa hänen tulla mukaan. Kovan ukkoskuuron aikana Blevins katoaa, ja kaksikko saapuu ilman häntä Héctor de la Rochan ranchille. Pojat saavat töitä, he hakevat autiomaasta villejä mustangeja ja kesyttävät niitä. Ranchilla asuu myös Alejandra, Don Rochan kaunis tytär, jonka kiharoiden heilahduksesta ensimmäisessä sitaatissa kerrotaan.

Hetken pojilla menee siis hyvin, mutta sitten onni kääntyy. Blevins ilmestyy takaisin mukaan kuvioihin ja koko joukko vangitaan ja heitä lähdetään kuljettamaan vanhaan vankilaan Castelariin.
"He nukkuivat rautalavereilla jotka oli kiinnitetty seinään kettingillä ja ohuet rasvaiset iljettävät patjat kuhisivat syöpäläisiä. Aamulla he laskeutuivat neljä kerrosta rautarappusia pihalle ja seisoivat vankien joukossa aamun nimenhuudossa. Nimet huudettiin kerroksittain ja siihen meni toista tuntia eikä heidän nimiään silti huudettu. Me ei vissiin olla täällä, Rawlins sanoi. Aamiaiseksi oli laihaa pozolea eikä muuta ja sen jälkeen heidät vain ajettiin pihalle selviytymään itsekseen. He tappelivat koko ensimmäisen päivän ja kun heidät lopulta illalla suljettiin selliinsä he olivat verissäpäin ja väsyneitä ja Rawlinsin nenä oli murtunut ja pahasti turvoksissa.Vankila oli käytännössä pieni muurien ympäröimä kylä ja siellä käytiin vilkasta kauppaa ja vaihdettiin kaikkea radioista ja peitoista tulitikkuihin ja nappeihin ja kengännauhoihin asti, ja kauppojen kylkiäisinä miteltiin koko ajan arvosta ja asemasta. Kaiken pohjana täällä, niin kuin kaupallisissa yhteiskunnissa rahatalous, oli puutteen ja väkivallan peruskallio, ja joka miestä arvioitiin ehdottoman yhdenvertaisesti yhden ominaisuuden perusteella ja se ominaisuus oli hänen valmiutensa tappaa."
Kaikki kauniit hevoset rakentuu selkeän ja jopa hieman ennalta arvattavan juonen varaan. Juoni voisi silti olla muunkinlainen, mutta McCarthyn tapa kertoa, se on uniikki. Saarna kuullostaa sanana tylsältä, mutta tekisi kuitenkin mieli käyttää sitä luonnehtimaan McCarthyn tyyliä, kaikella kunnioituksella. Pitkät lauseet saattavat olla toisinaan vaikeita hahmottaa, mutta ne vyöryvät sellaisella intensiteetillä, että niiden vietäväksi heittäytyy mielellään.

Nautin valtavasti tekstistä, joka antaa piut paut kieliopille ja pilkkusäännöille ja keskittyy ilmaisemaan tunnetta ja tunnelmaa. Henkilöiden sisäinen maailma ja luonnonympäristön kuvaus liittyvät McCarthyllä usein saumattomasti toisiinsa, kuiva autiomaa kertautuu ihmisten toivottomuutena, kirkas tähtitaivas toiveina. Kaijamari Sivillin suomennos toimii hienosti, varsinkin dialogin murteeseen vivahtavat mutta paikantamattomat sanavalinnat muovaavat henkilökuvista eläviä ja sympaattisia.

Olen aina ollut myös hiukan heikkona espanjan kieleen. Tässä teoksessa siitä pääsee nauttimaan paitsi paikannimissä myös lyhyinä, varsinaisessa tekstissä kääntämättä jätettyinä repliikkeinä. Kirjan lopusta löytyvät kyllä suomennoksetkin, kenenkään ei tarvitse pelätä jäävänsä mistään paitsi.

Kaikki kauniit hevoset on ensimmäinen osa sarjasta Rajatrilogia. Sarjan toinen osa, Matka toiseen maailmaan, on hieman hassusti käännetty jo aikaisemmin, vuonna 1995. Ensimmäinen ja toinen osa ovat erillisiä tarinoita, jotka kolmas, vielä suomentamatta oleva osa Cities of the Plain, kokoaa taas yhteen.

Kommentit

  1. Olen lukenut Veren ääriin, joka on tosiaan hieno, ja mun on pitänyt lukea lisää McCarthylta. Nuo lainautut kohdat kyllä taitavat kallistaa vaa'an tälle kirjalle, huikeaa. Kuuntelin radiosta jokin aika sitten tämän suomentajan haastattelua (Kultakuume-ohjelmassa taisi olla), se oli mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tarkoituksella laitoinkin nyt poikkeuksellisen monta ja pitkää lainausta, halusin että saatte tarkan kuvan tekstin laadusta ja tyylistä. Ei sitä voi selittää.

      Täytyy katsoa, jos tuo ohjelma olisi vielä kuunneltavissa!

      Poista
  2. Minulla tämä on ollut jo viime syksystä asti kesken, mutta nyt tuli olo, että voisi ehkä sittenkin yrittää lukea kirjan loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tykkäänkin McCarthyn tyylistä, tekstin lukeminen on silti jollain lailla raskasta. En siis yhtään ihmettele että tämä jää kesken, itsekin taisin lukea jotain muuta välillä. Mutta meinaan kyllä jossain vaiheessa lukea noita jatko-osiakin. Nämä kuuluu kai siihen kastiin kirjoja, joiden lukeminen on hidasta mutta palkitsevaa.

      Poista

Lähetä kommentti