Lokakuun iltana soudin järvelle / Tua Forsström

Forsström, Tua: Lokakuun iltana soudin järvelle : runoja
En kväll i oktober rodde jag ut på sjön, suom. Caj Westerberg
Kansikuva Per Mäkitalo, päällys Anders Carpelan
Siltala, 2013, 43, [5] s.

Tua Forsströmin runoissa on hämmästyttävän suuria ulottuvuuksia. Ne ovat kuin karttoja, joissa läheltä katsottuna on vain arkisia merkkejä, vektoreita ja pisteitä. Kun nostaa katsetta hiukan, edessä onkin valoa hohtava maisema ja näkyvyys merkityksiin asti.

Kokoelman rakenne on jännittävän spiraalimainen. Samat aiheet kehittyvät runoissa niin, että muodostuu melkein kuin juonellinen tarina, jossa alun salaperäiset lauseet selittyvät vasta myöhemmissä runoissa.

Kauniin pienen kirjan nimi houkuttelee minut kuvittelmaan lokakuista iltaa järvellä. Kuvasta tulee väistämättä voimakas ja tunteellinen; järven pinta on tyyni, vesi jähmeää, jäätä voi muodostua milloin hyvänsä. Illan viimeinen valo on matala ja kirkas, vihreällä kaarella tummansinisen yllä. Humuksen voi vielä haistaa, vaikka kylmyys onkin jo vienyt tuoksulta terän. Soutajan ranne paljastuu hihan alta, kosteus nostaa ihon kananlihalle.

Muitakin kuvia lukemisen aikana syntyy; on aivan tavallinen ilta, pohjaan painuvat ruusut, sudet ja niiden jäljet lumessa, kyyneleet. Ja tietenkin jänis, jonka sydän on voimakas ja puhdas!

"...On tähtiä, jotka eivät näy, ja jossain muualla
     sinistä ja joutsenia
Metsästäjät metsästävät, he kantavat kivääriä olalla metsissä
 
Jänis matkustaa yöllä. Jonkun unessa 
On tähtikytkentöjä, monivaihejärjestelmiä
Jänis kuuluu toiseen piiriin johon me kuulumme kaikki
Hakusana: metsäjänis, runsas esiintyvyys,
     ei pyyntirajoituksia
 
Mutta jäniksen sydän on voimakas ja puhdas
Jänikselle ovat tuttuja vieraat maat ja kansat
Jänis on laskenut haavoittuneet
Jänis tuntee nälkäisen ja kodittoman
Jänis käy vangitun luona
Jänis ei ole tunteileva, mutta itkee
 
Me vanhenemme, hämäännymme
"Olin tulta ja tappuraa, turhaan, turhista asioista"
On hiljaista kun matkustaa yöllä, sade kahisee tummissa
                                                                     lehdissä..."

Lokakuisen järven runoja on lukenut myös Sinisen linnan kirjaston Maria.

Kommentit

  1. Ihana, ihana teksti! "Humuksen voi vielä haistaa, vaikka kylmyys onkin jo vienyt tuoksulta terän. Soutajan ranne paljastuu hihan alta, kosteus nostaa ihon kananlihalle." Oih! <3

    Iso kiitos tästä, tämä runokirja pitää (!) lukea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi!

      Hiukan surumielisiä ajatuksia näissä runoissa on, mutta päälimmäiseksi minulle jäi kuitenkin mieleen kauneus ja tärkeys. Runot on myös sillä lailla avoimia, että oikein yllyttävät tulkintoihin, ajatuksen voi antaa lentää vaikka minkä horisonttien yli :)

      Poista
  2. Vaikuttaa niin kauniilta, sekä runot, kieli että kirjan ulkoasukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on, eikä kuitenkaan liian sileää. Pieni ja suuri yhtäaikaa, mittakaava yhden suhde kaikkiin muihin.

      Poista
  3. Komppaan Saraa, kirjoitat niin kauniisti! Ihana että luit tämän. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pidin tästä niin paljon että meinasin laittaa lukupiirinkin lukemaan, mutta kauhukseni huomasin, että näitä on tilattu meille kirjastoon aika vähän. Onneksi vähän vanhempaa kokoelmaa, "Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja" on enemmän, me luetaan sitten se! Neljä kappaletta on jo tuossa mun työpöydällä, 9 varausta tallennettu :)

      Poista
  4. Et sitten odottanut lokakuuhun! :) Mutta ei se mitään, en mäkään. Ostin kirjan eilen ja olen ihastunut siihen syvästi, vaikken ole edes lehteillyt sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lukemista en malttanut odottaa, ostaminen tapahtuu sitten myöhemmin.

      Enkä mä malttais odottaa sun juttakaan, lue lue lue jo ja kirjoita!

      Poista
    2. ...yksi u uupuu, juttua en malta odottaa...

      Poista

Lähetä kommentti