Kirkkaus / Riitta Jalonen

Melkein pelotti ryhtyä lukemaan tätä kirjaa. Aiheesta tuli niin elävästi mieleen yksi 80-luvun suosikkielokuvistani, Frances. Se on Jessica Langen ja Sam Shepardin tähdittämä ja Graeme Cliffordin ohjaama elokuva lahjakkaasta ja kunnianhimoisesta näyttelijästä Frances Farmerista, joka Hollywoodin pinnallisuuteen tympääntyneenä suistuu ensin päihteisiin ja lopulta menettää hermonsa niin, että joutuu psykiatriseen sairaalaan. Siellä häntä hoidetaan mm. insuliini- ja sähköshokein. Elokuva on hieno mutta äärettömän surullinen. 

Oamaru Busty Beach Kuva: Pil / Flickr

Framen ja Farmerin tarinoissa on yhtäläisyyksiä, mutta onneksi tässä Riitta Jalosen romaanissa päähenkilö, uusiseelantilainen kirjailija Janet Frame selviää viime vuosisadan puolivälin epäinhimillisestä psykiatrisesta hoidosta huomattavasti amerikkalaista kohtalontoveriaan paremmin. Kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan osoitus taiteen voimasta, siitä kuinka kieli ja sanat voivat pelastaa ihmisen elämälle. Kaiken surkeuden keskelle Jalonen kirjoittaa valoa niin, että lukijakin kykenee sitä näkemään.

Uskon Jalosen pystyneen kertomaan Janet Framen elämästä tarkasti ja oikein, mutta romaanin suurimmat ansiot eivät ole tapahtumien kirjaamisessa. Tarkkoja faktoja vielä monin kerroin arvokkaampaa on kirjailijan eläytyminen kohteensa tunteisiin ja sisäiseen elämään.

Jalonen kirjoittaa kaunista ja ilmaisurikasta tekstiä. Se etenee kuvin ja symbolein, ympäröi aiheita lempeästi ja lähestyy niitä uudenlaisista kulmista sadun ja mielikuvituksen keinoin. Kieli on runollista ja tasaisin väliajoin tulee mukaan jokin täysin vastaansanomattoman totuudellinen lause. Merkitsin ylös kohtia, joista pidin aivan erityisesti. Listasta tuli ennätyksellisen pitkä.
"Kuun huoneeseen tuoman valoon ja varjopaikkoihin kuvittelin elämää, eniten tein lintuja, joiden kaikkien nimiä en edes tiennyt. Koulussa opettaja oli näyttänyt päivällä lintujen kuvia, siirtelin niitä kattoon ja seinille lentämään. Kuuntelin Myrtlen ja Isabelin ja laitimmaisena nukkuvan Junen hengitystä, linnuilla ei ollut kiire meiltä pois, tuli rauhallinen olo, olin yhtä aikaa oma itseni ja June ja Myrtle ja Isabel."
Riitta Jalonen oli pian kirjan ilmestymisen jälkeen Seppo Puttosen vieraana Ylen Aamun kirja -ohjelmassa. Hän kertoo haastattelussa, kuinka kiinnostui Janet Framesta jo parikymmentä vuotta sitten käydessään Uudessaseelannissa ja siitä, kuinka ravisteleva kokemus juuri tämän kirjan kirjoittaminen oli.



Jalonen, Riitta: Kirkkaus
Tammi 2016, 352 s.

Kommentit

  1. Hain juuri viime viikolla tämän kirjan kirjastosta, koska sitä on kehuttu vuolaasti niin monissa kirjablogeissa. Täytyy tosin toivoa, etteivät ennakko-oletukset lässäytä lukukokemusta aivan täysin, niinkin voi nimittäin käydä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin hullua kuin se onkin, liiat kehut voi olla joskus lukukokemukselle pahaksi. Ja vielä useammin minulle käy niin, että liian vuolas kehuminen saa minut ajattelemaan, etten halua lukea mokomaa opusta ollenkaan. Aika järjetöntä, mutta änkyrä mikä änkyrä.

      Kirkkaus kuitenkin yllätti minut, toivon että sinulle käy samoin.

      Poista
  2. Tämä oli minulle viime vuoden paras suomalainen kirja. Koskettava tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina oli koskettava, onneksi Jalonen kirjoitti siitä noin lempeästi.

      Poista
  3. Harmi, että monikin hieno kirja unohtuu pian ilmestymisensä jälkeen. Toivon, että tämä muistettaisiin (mutta samaa sanoisin monesta). Hieno kirja, säilyy mielessä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tästä kirjasta kyllä puhuttiin, vaikkei se ehkä kaikkein eniten otsikoissa ollutkaan. Voisin kuvitella, että suuri yleisö unohtaa pian, mutta kirjastot varastoi ja kirja jää elämään sellaista hyvin hiljaista pientä elämää.

      Poista
  4. Tämä oli todella hieno lukukokemus viime vuonna. Vieläkin sykäyttää muistella sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin tämän lukupiirin kanssa. Suurin osa meistä oli aika vaikuttuneita, lähinnä kielen kauneudesta. Paljon muutakin hyvää keskustelua syntyi, fiktiivisesta elämäkertakirjoittamisesta ja vaikutteiden ottamisesta, en enää muistakaan mistä kaikesta.

      Poista
  5. Muistan myös Francesin, varmaan aina! Sanoit juuri sen ytimen Kirkkaudesta: enemmän kuin tarina itse teki vaikutuksen kirjailijan taitavuus ja eläytyminen. Vaikka tarinakin on hätkähdyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista enää kumpi oli ensin, Postimies soittaa aina kahdesti, vai Frances? Ei niiden välillä varmaan ainakaan kovin monta vuotta ollut, ja joka tapauksessa molempien vuoksi silloin ihailin Jessica Langea kovasti.
      Riitta Jalonen kertoo tuossa linkittämässäni haastattelussa siitä, kuinka läheiseksi Framen tarina oli hänelle kirjoittaessa tullut, ja sen aistii kyllä hyvin lukiessa.

      Poista
  6. Muistan myös Francesin, varmaan aina! Sanoit juuri sen ytimen Kirkkaudesta: enemmän kuin tarina itse teki vaikutuksen kirjailijan taitavuus ja eläytyminen. Vaikka tarinakin on hätkähdyttävä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti