Nix / Nathan Hill


Nix'in yli 700 sivuun mahtuu paljon. Lukukokemus on kuin mutkitteleva maantie jossa mennään välillä todella lujaa ja välillä hidastellen. Kun pienten alkuvaikeuksien jälkeen sain juonen päästä kiinni, aavistelin, että nyt on käsissäni oikein hyvä lukuromaani. Puolenvälin jälkeen olin valmis kehumaan enemmänkin, teksti alkoi olla niin vahvaa ja vaikuttavaa. Mutta sitten tapahtui ylilyönti, tekstin intensiteetti kasvoi yli äyräidensä ja jännite lässähti. Hill tavoittelee jonkinlaista Cormac McCarthy -tyyppistä profeetallista paatosta, mutta ei ihan onnistu, koska suistaa kertojansa juuri ratkaisevalla hetkellä keskenkasvuiseksi mansplainaajaksi. Terävä yhteiskunnallinen analyysi muuttuu omaan ääneensä rakastuneen katkeran teinipojan paasaukseksi ja kaikki ylevyys on yhtäkkiä tiessään.

Mutta silti, kyllä se analyysi kuitenkin löytyy sieltä kaiken joukosta, sarkastisena ja rohkeana, eli eivät mainoslauseet suuresta amerikkalaisesta romaanista ole ollenkaan tuulesta temmattuja. Teoksen aikajana ulottuu 1960-luvun hippivuosista tämän päivän totuuden jälkeiseen aikaan. Hill kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa, tai miksei samalla mitä tahansa länsimaista yhteiskuntaa aika perinteisin painotuksin. Hän ottaa tarkastelun kohteeksi mm. ostoskeskukset, ankeat teollisuusalueiden liepeille nousseet lähiöt ja pinnallisen, kapinalliseksi naamiotuvan nuorisokulttuurin. Aihevalinnat tuntuvat tarkkaan harkituilta ja niiden esikuvia on vähän turhankin helppo pongailla vaikkapa John Irvingin tai Don deLillon teoksista, mutta taitavasti Hill kuitenkin kirjoittaa. Hänellä on sujuva ja persoonallisen vihjaileva tyyli, kerronta kulkee koko ajan vähän kieli poskessa ja tulee jotenkin puolihuolimattomasti tai melkein kuin vahingossa paljastaneeksi julkisivujen taakse piiloutuvia noloja totuuksia.

"Hän oli näiden tavaroiden keskellä varuillaan, epäili että joku muu oli synnyttänyt hänessä tietyn tarpeen tai sitten tunnistanut tarpeen, jota hän ei tiennyt itsellään olevan. Koti ja puutarha -osastolla oli automaattinen ruohonleikkuri, machomaisen iso ja mielettömän kirkkaanpunainen laite, joka sai osakseen hänen huomionsa. "En ole ikinä edes kuvitellut, että minulla joskus olisi nurmikko", hän sanoi, "ja kuitenkin minun tekee kovasti mieli tätä. Onko se väärin?"
Nettipelaaminen nousee isoon rooliin romaanin kokonaisuudessa. Pari keskeistä henkilöä on pahasti koukussa Elfscape-nimiseen peliin ja jonkinlaista pelillisyyttä on ujutettu myös romaanin rakenteeseen. Pelinrakentaminen jää kuitenkin aika vähäiseksi, mikä saattaa olla ihan hyväkin. Paria ensimmäistä huvittunutta hörähdystä lukuunottamatta pelimaailmaan viittaavat siirtymät kun saivat ainakin minussa aikaan vain lievää ärsytystä.

Kaiken tämän vyöryttelyn lomassa kulkee vielä juoni, joka hyvin inhimillisesti kiinnostavalla tavalla kertoo äidistä ja pojasta, jonka äiti on hyljännyt lapsena. Tarinassa on paljon voimakkaita tunteita; vanhempia, rakastettua ja menetettyä kotimaata kaivataan haikeasti, viha ja pettymykset purskahtelevat väkivaltaisesti esiin sekä ihmissuhteissa että mielenosoituskuvauksissa. Silti Hillin henkilöistä on helppo pitää, kaikista ikävistäkin piirteistään huolimatta he onnistuvat herättämään vilpitöntä sympatiaa.



Hill, Nathan: Nix
The Nix, suom. Raimo Salminen
Gummerus 2017,  719 s.

Kommentit

  1. Ehkäilen edelleen tämän kirjan kanssa ja luinkin sinun mietteesi siitä suurella mielenkiinnolla. Aina jos jotain verrataan (edes etäisesti) Irvingiin, saan puistatuksia. Minähän en innostu Irvingin tyylistä, joka on makuuni liian liioitteleva ja "överi". Onko tässä Nixissä sinusta sellaisia piirteitä?

    Tätä kirjaa markkinoitiin melko voimakkaasti täällä (Lontoo), mutta en suoralta käsin innostunut. Olen hiljaksiin seurannut kirjan "kulkua" sivusta enkä vieläkään osaa päättää luenko vai en. Onneksi asiaa ei tarvitse päättää periaatteessa ikinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yhtäläisyyksiä Irvingiin löytyy, mutta siinä missä Irving vaikuttaa suvaitsevalta ja sympaattiselta, Hill saattaa vetää just vähän överiksi olemalla sarkastinen ja kaikkitietävä. Jossain kohdin se toimii tosi hyvin, joissain toisissa ärsyttää ihan suunnattomasti.

      Minusta tämä on lukemisen arvoinen, mutta ei kuitenkaan mikään ihan-pakko-lukea-kirja.

      Poista
  2. Lisäsin tämän jonkinaikaa sitten lukulistalleni, mutta jälkikäteen kahistuin tuota sivumäärää. Ehkä jossain vaiheessa annan tälle tilaisuuden, saas nähdä :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vahvat ranteet olis ollut tarpeen kun tätä kannatteli iltaisin nenän alla. Mutta on kyllä ihmeen nopealukuinen noin muuten.

      Poista
  3. Minäkin ehkäilen tämän kanssa, lähinnä siksi, että kun kirja on noin paksu, niin sen pitäisi sitten olla tosi hyvä eikä vain keskinkertaisen hyvä. Itse tykkään kyllä esim. John Irvingistä, mutta aika harvoin näihin kirjan takakansista löytyviin vertauksiin voi luottaa. Manspailauskaan ei oikein innosta just nyt. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä Reetta jotain Irvingmäistä on, jo heti aiheessa siinä miten äiti on mukana kuvioissa. Mutta en ole kyllä kuullut kenenkään tästä innostuvan ihan hehkutukseen asti. Ihan kelpo tarina, mutta mitään liekkiä tämä ei sytytä.

      Poista
  4. Minä melko varmasti luen tämän, mutta joskus ensi vuonna ja ehkä vain itselle. Tiiliskivet lukien merkintöjä tehden, ovat alkaneet syödä voimia. Pelimaailma ei varamasti kiinnosta minuakaan, mutta yritän muistaa sen kaiken muun, mitä tästä on sanottu, eikä se ole vertaus Irvingiin. En millään tajua, että tyttäremme gradu uskontotieteellisessä tulee sivuamaan pelimaailmaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun lukemisesta on jo vähän aikaa, huomaan ihmeekseni aika usein muistelevani kaikkea mitä tässä kirjassa oli, en olisi lukiessa uskonut niin käyvän. Jopa sitä addiktoitunutta nettipelaajaa, se oli loppujen lopuksi aika uniikki kuvaus tyypistä!
      Voi tietysti johtua siitäkin, että minulla oli tämä vähän aikaa sitten esittelyssä kirjastolla ääneenlukupiirissä, piti vähän miettiä mitä tästä kertoo kuulijoille. Mutta silti, kirja oli mieleenpainuvampi mitä lukiessa ajattelin.

      Poista
  5. Kirjoja kirjastosta tilatessa ne tulevatkin välillä liian nopeasti, niin kävi tuon romaanin suhteen. En ole ehtinyt aloittaa ja palautuspäivä on 3.10. Saa nähdä kuinka käy.

    VastaaPoista
  6. No vähän kiire voi tulla! Mutta kerronta vetää hyvin, jos silmät ja ranteet kestää niin hyvin ehdit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti