Myrkkykeiso / Eppu Nuotio


Ellen Lähteen tutkimuksia, osa 1.  Odotin tätä dekkarisarjan aloitusta aivan malttamattomana, olihan mysteerien selvittelyn lomassa luvassa puutarhamatkailua ja intohimoista perennaharrastusta. Mikä voisi olla innostavampaa ja samaistuttavampaa kesälukemista!

Ellen Lähde on 58-vuotias eläkkeellä oleva leskirouva, mutta ei mikään harmaanutturainen hyssykkä, vaan kaikkea muuta! Kertyneistä vuosista huolimatta Ellen on utelias, kaunis ja elämäniloinen nainen. Hänellä ei ole minkäänlaisia aikeita sekaantua poliisien töihin, mutta tarkkavaistoisena hän huomaa kuitenkin jatkuvasti vihjeitä, joiden avulla kadonneen perheenäidin mysteeri lopulta ratkeaa melkein kuin itsestään.

Marttoihin kuuluva Ellen hälytetään Kairikoille avuksi, kun Timo, kadonneen Mirkan aviomies ja pienen Mimmi-tytön isä ei enää selviä yksinhuoltajan arjesta. Ellen tutustuu perheen lähipiiriin ja huomaa, että heistä yhdellä jos toisellakin on kana kynittävänä Mirkan kanssa. On sisko Anneli, joka on joutunut Mirkan tähden luopumaan paljosta, sekä mökkinaapurit Petra ja Jouni, jotka molemmat tuntuvat jotenkin sotkeentuneen asiaan. Mustasukkaisuuttakin on ilmassa, ja välillä epäilyksenalaisena on myös Timo.

Toista jännitysdraamaa näytellään Ellenin naapurissa Rauhankadulla, Elleniä auttelevan teinipoika Samuelin perheessä. Pojan äidillä on salaisuus, joka Samuelin väärinkäsityksen vuoksi on hajottaa koko perheen. Muitakin juonenpätkiä lähtee kehittymään ja niiden kaikkien kuljetus on taidokasta ja täynnä käänteitä. Jännitys säilyy hyvin ilman että täytyisi pelätä mitään kovin pahaa tapahtuvan. Portsan kesäisen vihreä miljöö on kotoinen ja viihtyisä, ja naapuruston yhteisöllisyys tuntuu mukavalta.

Tarinassa on paljon henkilöitä ja aluksi olinkin hieman eksyksissä heidän kanssaan. Kertomus etenee joutuisasti lyhyin luvuin, enkä aina meinannut muistaa kuka oli kukin. Henkilökuvaus syvenee kuitenkin koko ajan tarinan edistyessä, eikä kirjan päättyessä sekoittamisen vaaraa enää ole. Luulen, että monet nyt esitellyistä henkilöistä tullaan tapaamaan vielä monta kertaa sarjan seuraavissa osissa, ja oikein odotankin sitä jo. Toivon saavani tietää lisää Siljan ja hänen pienen Pilke-tyttärensä elämänsä ja rakkaudennälkäisen Amin ja Ellenin suhteen kehittymisestä. Niin, ja kuka oikein onkaan Mårten?

Erityisen lämmittävää oli lukea Ellenin ja Samuelin ystävyydestä.  Samuelin teiniangsti on kuvattu uskottavan oloisesti ja hyvän kuvan Ellenin luonteesta antaa se, että hän tajuaa pojan ahdingon ja haluaa auttaa. Liki kuusikymppisen tädin huomio ei ehkä ole sitä mitä teinipojat eniten toivovat, mutta Ellen uskaltaa silti tarjota apuaan ja onnistuu.

Pidän kovasti Eppu Nuotion tavasta kertoa tarinoita. Tämäkin dekkarin parissa viihdyin hyvin ja tiedän, että voin iloisin mielin tarjota tätä kirjastolla niille monille asiakkaille, jotka pyytävät suosittelemaan "hyvän mielen kirjoja". Viihtyminen ja hyvä mieli ei tässä kuitenkaan tarkoita, että teos olisi kevyttä höttöä tai aivot-narikkaan-tavaraa.  Myrkkykoison henkilöt ovat tavallisia, aitoja ihmisiä. Heillä on murheita ja puutteita, he pelkäävät ja tekevät virheitä. Heistä on kuitenkin mukavaa lukea, koska voi luottaa siihen, että murheet eivät ole ikuisia, puutteet voi oppia hyväksymään ja rohkeuden voi löytää. Toivoa on aina, jopa virheet ovat korjattavissa.

Nuotio, Eppu: Myrkkykeiso 
Ellen Lähteen tutkimuksia
Otava 2017, 252 s.

Kommentit

  1. Viehättävästi käännät katseet henkilöiden inhimilliseen "virheellisyyteen". Tuo on maino näkökulma! Minäkin menin helposti henkilöissä sekaisin, enkä oikein päässyt heidän sisäänsä. Ellen on virkistävä keskushenkilö itsellisenä ja vapaana aikuisena naisena. Hänen osuutensa purkaa mukavasti kaavoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo henkilöiden inhimillisyys on minusta Eppu Nuotion kirjoissa ehkä kaikkein parasta. Nyt kun päähenkilö tässä sarjassa on vielä itselleni mitä samaistuttavin, tulen varmasti lukemaan innolla koko sarjan. Pidin Pii Marin -sarjastakin, mutta tältä odotan vielä enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti